Apua tilan ja tarjoilujen järjestämiseen
Muistotilaisuus on hetki läheisten kokoontumiselle, muistelulle ja yhteiselle rauhoittumiselle hautajaisten jälkeen. Tilaisuuden voi järjestää esimerkiksi seurakunnan tiloissa, ravintolassa, vainajan tai omaisen kodissa tai muussa perheelle sopivassa paikassa.
Me Suur-Savon Hautauspalvelussa autamme tarvittaessa muistotilaisuuden käytännön järjestelyissä. Voimme tehdä puolestanne tila- ja tarjoiluvarauksia sekä auttaa valitsemaan tilaisuuteen sopivan paikan Mikkelissä ja lähialueilla.
Toimimme yhteistyössä muun muassa Osuuskauppa Suur-Savon ravintolatoiminnan kanssa. Näin omaisten ei tarvitse huolehtia kaikista yksityiskohdista itse, vaan voitte keskittyä läheisenne muistamiseen ja yhdessäoloon.
Ota yhteyttä – autamme muistotilaisuuden järjestämisessä
Voimme auttaa esimerkiksi tilavarauksissa, tarjoilujen suunnittelussa, aikataulutuksessa ja muistotilaisuuden käytännön järjestelyissä.